Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Agatan Heather 'Ruusa'




newfoundlandinkoira, narttu
s. 14.6.2004
musta
kyynärät: 0/0
lonkat: B/B
isä: INT MVA FIN MVA S MVA N MVA LV MVA EST MVA
Karhukumpu Rhiannon
emä: FIN MVA Agatan Fortuna
kasvattaja Sari Ylipelkonen, kennel Agatan, Kauhava

Ruusan tiedot KoiraNetissä saat täältä

Ruusa on varsin kookas nöffinarttu, jonka omapäinen luonne ja vilkkaus tekevät siitä varsinaisen täystuhon sille päälle sattuessaan. Se oppii asioita varsin helposti jos kiinnostusta on, mutta sitten kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Yleensä se rakastaa kaikkea yhdessä tekemistä. Nöffimäiseen tapaan se tottelee tasan jos sen kannattaa totella, onneksi ruoka hyvin usein motivoi Ruusan tottelemaan ;)  Mutta Ruusan luottamuksen saavuttaminen, se, että se luottaa siihen että sen aina kannattaa tehdä niinkuin minä pyydän, on ollut varsin pitkä, vaikea ja tapahtumarikas prosessi, joka on vieläkin kesken.
Luotan kuitenkin siihen, että nyt ollaan oikealla tiellä.

Perinteisesti nöffillä on suojelijan ja ystävän luonne, ja sitä Ruusakin on. Kerran sen kanssa ystävystyttyäsi olet aina sen ystävä, ja ystäviään se rakastaa.
Suojeluhalu ja vahtiminen näkyivät Ruusassa jo ihan pienenä pentuna: se oli meillä toista päivää, kun se pienenä karvapallona, joka saattoi kaatua nurmikolla kompastuttuaan heinänkorsiin, haukkui varsin vaikuttavasti pihaan ajaneelle autolle. Neljän kuukauden ikäisenä se toimi erotuomarina muiden pentujen kanssa leikkiessään ja erotti mielestään liian tosissaan olleet riitapukarit vain juoksemalla pentujen välistä. Samaa se tekee edelleen: jos se vain näkee jonkun koiran kiusaavan pienempäänsä, varsinkin Ruusan "omaan laumaan" kuuluvaa pentua, se vain työntää riidanhaastajan pois.

Topi-pupun sairastumisesta se tuli kertomaan minulle vinkuen ja ohjaten minut katsomaan häkin nurkassa kyyhöttävää pupua.

Ruusa oli yhdeksän kuukauden ikäinen kun perheeseemme syntyi vauva. Heti alusta alkaen Ruusa on suhtautunut tyttöön tosi hienosti, vaikkakin Ruusan suuri koko ja riehakkuus olivat aika vaikea yhtälö tytön ollessa ihan pieni vauva, joka ei vielä pystynyt koiraa väistämään. Ja alusta alkaen tyttö on ollut Ruusan suojeluksessa: vauva taisi olla jotain parin kuukauden ikäinen, kun olimme lähdössä vauvan ja äitini kanssa ulos. Menin hakemaan Ruusan mukaan ja äitini odotti rattaiden luona meitä. Ruusa ei heti huomannut, kuka rattaiden luona oli ja ääni oli sen mukainen: julmetun kova matala haukahdus niin, että äitini kyllä säikähti ihan tosissaan, samoin minä, kun en ollut ikinä kuullut koiran haukahtavan sellaisella äänellä. Huomattuaan erehdyksensä Ruusa oli varsin anteeksipyytävän oloinen, mutta silloin tiesin, että voin turvallisin mielin jättää tytön ulos koiran vahtiessa.

Vielä pari esimerkkiä: viime kesänä kävimme koko perheen voimin katsomassa koiranäyttelyä. Tuttu Kapu-nöffi, silloin vielä pieni pentu, tuli Ruusaa tervehtimään sen istuessa tytön rattaiden vieressä. Jossain vaiheessa pentu meni Ruusan ja tytön väliin ja Ruusa ilmoitti asiasta heti: matala hetken murina ja Kapu ymmärsi, että tuohon väliin ei mennä. Edelleenkin minusta on uskomatonta, kuinka pienieleisesti Ruusa yleensä nämä tilanteet hoitaa, mutta ilmeisesti kun kokoa ja auktoriteettia on, niin mitään hirveää rähinää ei tarvita.

Tytön juuri opittua kävelemään olimme ulkona minä, tyttö ja Ruusa. Olin laittamassa tytön rattaita sisälle, kun koira yhtäkkiä alkoi haukkua ja tuijotti tyttöä: siinä ollessani lapseen selin tyttö oli lähtenyt yksinään kävelemään portille ja kohti tietä ja Ruusa ilmoitti asiasta heti.

Vaikka Ruusan vahtimistarve on joskus aika raivostuttavaakin sen ilmoittaessa kaikki naapurustomme tapahtumat, on se kunnostautunut ihan tositilanteessakin. Jokin aika sitten se alkoi haukkumaan aivan raivoisasti sisällä joskus puolenyön jälkeen. Ajattelin sen haukkuvan jollekin kissalle tai irtokoiralle, mutta haukkuminen ei loppunut millään ja lopulta lähdin katsomaan mikä koiralla on hätänä. Sillä oli hirveä kiire ulos ja se lähti ovesta suoraan kohti autotallia häntä pystyssä ja edelleen matalasti haukahdellen. Lopulta se kuitenkin rauhoittui ja lähdimme sisälle nukkumaan. Aamulla asia jotenkin vaivasi minua; koiran haukussa oli jokin sellainen outo sävy, mitä en ollut monesti kuullut ja käytöskin yöllä oli jotenkin erikoista. Lähdin ulos katsomaan tarkemmin, ja löytyihän tähän kaikkeen syykin: pihasta poispäin olevassa autotallin ovessa oli selviä sorkkaraudan jälkiä! Ovea oli yritetty vääntää auki, mutta ilmeisesti koiran haukkuminen oli pelästyttänyt murtomiehet ja he olivat lähteneet karkuun kesken hommien. Oma upea ihana sankarinöffi! Autotallissa olisi nimittäin ollut ainakin meidän vähän aikaa sitten hankittu auto ja sen menetys olisi ollut kyllä ihan katastrofi :( Poliisitkin kutsuttiin paikalle ja he meinasivat, että taisi koira haukkua hintansa takaisin. Ruusa ei kyllä kunnioita myöskään virkavaltaa, vaan myös poliisien tulo pihaan ilmoitettiin varsin kuuluvasti...

Elämää Ruusan kaltaisen persoonan kanssa ei voi kyllä kutsua tylsäksi ja nöffinmustaa huumorintajua tarvitaan siinä(kin) vaiheessa, kun 65 kiloa elämäniloa laukkaa täyttä vauhtia kohti kieli poskella ja seuraava muistikuvasi on, että makaat lumihangessa polvillasi ja koira nuolee naamaa :D


Kuvien ja tekstien kopiointi kielletty
©2018 Ruusan sivut - suntuubi.com