Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Puput

Ruusan lisäksi perheeseemme kuuluu kaksi muutakin karvakorvaa: Milli-pupu ja Toivo-pupu. Ruusa suhtautuu niihin jotenkin äidillisen lempeästi, mutta Ruusan koon ja riehakkuuden huomioon ottaen emme pidä pupuja vapaana Ruusan kanssa. Meillä on ollut pupuja jo yli kymmenen vuotta, sitä ennen olen omistanut pari marsua ja undulaatteja.

Milli



Milli on kääpiökokoinen risteytyskani, joka on syntynyt kesäkuussa 2000. Milli muutti meille parivuotiaana silloisen Nössö-kanimme kaveriksi. Olemme ilmeisesti Millin kolmas koti, ja edellisestä kodistaan se joutui lähtemään koska pelkäsi koiria. Milli on aikamoinen oman tiensä kulkija, jolle kanikaveri on kuitenkin kaikki kaikessa ja Toivon kanssa ne ovatkin kuin paita ja peppu.

Toivo eli Topi
(Touhutassun Taikatoive)



Toivo on perheemme ensimmäinen rotukani. Etsiskelimme Millille uutta kaveria Nössö-herran kuoltua ja viimein Raumalta löytyi eläkekotia kanilan siitosuroksen hommista etsivä pieni suloinen herrasmies, joka väsytystaktiikalla voitti epäluuloisen Millin luottamuksen, ja siitä lähtien ne ovatkin olleet aina yhdessä.

24.6.2001 syntynyt Toivo on aktiiviaikanaan kulkenut myös näyttelyissä.



Etsi kuvasta virheet...


Kuvien ja tekstien kopiointi kielletty
©2018 Ruusan sivut - suntuubi.com